Joskus täytyy esittää itselleen kysymys, kuka tässä on vankina? Onko muusikko musiikin vanki vai musiikki muusikon vanki? Kuka laatii säännöt? Bluesissa musiikki on kohta 40 vuoden ajan yhdenmukaistanut muusikot toimimaan tiettyjen rajojen ja sääntöjen mukaan, jotka määrittelevät, mitä voit ilmaista ja mitä et. Se on johtanut staattiseen näkemykseen. Jos astuu blueskenttään, tietää mikä on homman nimi. Bluesin alkuperäisillä kehittäjillä oli vastakkainen näkemys. Artistit loivat säännöt, mikä johti siihen, että niin erilaiset artistit kuin Miles Davis, Albert Ayler, B.B. King, Count Basie ja Muddy Waters saattoivat määritellä musiikkinsa bluesiksi. Musiikki sai sopeutua artistin pyrkimyksiin. Siksi mustalla Amerikalla on ollut niin paljon sallivampi ote kuin valkoisen bluesin soittajilla ja sen yleisöllä. Kysymyksessä on kaksi erilaista suhtautumistapaa.
Tämä levy edustaa bluesin perusmuotoa muusikon musiikkina ja ilmaisukeinona sekä artistin dynamiikan välineenä. Ja nyt jysähtää kunnolla: Dead Soulin musiikkia ei ruotsalaisen blueskuppikunnan mukaan pidetä bluesina. Bändi on nimittäin ruotsalainen. Siitä vaietaan, sitä ei noteerata. Kuppikunnan ulkopuolella sitä arvostetaan bluesina ja todellisena uudisaskeleena ja bändi on saamassa oikean kultti-statuksen rock- ja indierockpiireissä. Bändi tekee kansainvälisiä kiertueita ja toimii suuren heavymetalyhtye Ghostin lämppärinä.
Ja mikä sitten erottaa tämän bluesin tavanomaisesta bluespiirin bluesista? Levyn kannessa lukee ”Unique Industrial Doom Blues From Sweden”. Siinä ei lue ”Gary Moore ja Albert King Influenced Blues Recorded in the Sun Studio”. Se kertoo kaiken.
Itse en oikein osaa sanoa, miksi tätä kutsuisin: Heavymetallia syntetisaattoreilla ja bluesvaikutteinen vokalisti synkin tekstein? Dead Soul on periaatteessa vain kaksi henkilöä, tuottaja ja synttiohjelmoija Niels Nilsen ja vanha countrybluesartisti Anders Landelius, nimimerkki Slidin’ Slim, joka on myös esiintynyt European Blues Challengessa. Äänimaailma on mahtava, enkä tänä päivänä löydä mitään vastaavaa tai esikuvaa tälle. Ainoa samanhenkinen sukulaisuus löytyy Honey B. & T-Bonesista, joka on sekin noussut boksista ja käyttää bluesia omiin tarkoituksiinsa. Yksi todellisia suosikkejani ja vapauttava tekijä nykybluesin ahtaudesta. 2010-luvun Pink Floyd?
Anders Lillsunde
(julkaistu BN-numerossa 1/2016)
